Harjutarhat Oy on erikoistunut ympärivuotiseen kasvihuonetuotantoon Varsinais-Suomen Koski Tl:ssä. Yrityksen ovat perustaneet syksyllä 2013 kaksi nuorta maatalousyrittäjäpariskuntaa, joiden unelmana on tuottaa puhdasta lähiruokaa sekä kasvattaa ja kehittää yritystä. Omistajien lisäksi yritys työllistää 2-3 henkilöä ympäri vuoden. Meille maaseudulla yrittäminen ja kotimainen alkuotanto ovat sydämen asia, jonka eteen olemme valmiita tekemään töitä vuodesta toiseen. Tähtäin on asetettu tulevaisuuteen: uskomme puhtaalla kotimaisella vihannestuotannolla olevan jalansijaa markkinoilla, kunhan uskallamme panostaa ja kehittyä markkinoiden mukana. Harjutarhojen ympäri vuoden toiminnassa olevat tuotantotilat on rakennettu historiallisen Huovintien ja luonnonkauniin Hevonlinnanharjun läheisyyteen puhtaan pohjaveden äärelle. Virkistyskäytössä oleva Hevonlinnanharju on osa Virttaankankaan harjumuodostelmaa, joka ulottuu aina Säkylään asti.
Harjutarhojen tuotannossa käytetään harjualueen hiekka- ja sorapitoisesta maaperästä suodattunutta ensiluokkaista pohjavettä luontoa kunnioittaen. Kasvinsuojeluun käytetään vain biologisia menetelmiä. Näin varmistetaan jatkossakin puhdas ympäristö ja pohjavesi, minkä tavoitteleminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Tuotannossa tarvittava lämpöenergia tuotetaan omalla biolämpölaitoksella, joka käyttää raaka-aineenaan ainoastaan uusiutuvia polttoaineita, kuten viljankuorta, metsähaketta ja pellettejä. Bioenergian myötä ajatus ympäristöystävällisestä ja kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta toteutuu; hyödyntämällä mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita ja osaamista kuormitetaan ympäristöä vähemmän sekä vahvistetaan erityisesti maaseudun työllisyyttä.
Harjutarhojen yrittäjäkaartiin kuuluvat Mikko & Annika Luhtala sekä Petri & Jenni Haapasalo. Mikko ja Annika viljelevät maatilallaan pääosin vehnää, joka käytetään rehuna tilan broilerilihan tuotannossa. Annika on koulutukseltaan tradenomi ja toiminut aiemmin mainos- ja media-alalla. Petri ja Jenni viljelevät maatilallaan viljaa ja erikoiskasveja sekä harjoittavat metsätaloutta. Jenni harjoittaa myös fysioterapeutin ammattia.